Päivitetty 20/09/25
Suomen Kissaliitto on helmikuussa 2025 siirtynyt sähköisen rekisterikirjan käyttöön, mikä tarkoittaa, että kaikilla kissoilla ei jatkossa välttämättä ole käytössä paperista rekisterikirjaa, jossa on rokotustiedoille oma taulukko kirjasen takakannessa. Rokotuksien voimassaolo tulee kuitenkin aina todistaa näyttelyhalliin saapuessa.
Paperisen rekisterikirjan sijaan kissalla voi olla käytössä Kissaliiton laatima, Omakissa-järjestelmästä tavalliselle tulostuspaperille tulostettava rokotustodistuspohja tai esimerkiksi paikallisen eläinklinikan rokotuskortti. Ulkomaille mentäessä näyttelyyn kissalla pitää aina olla virallinen lemmikkieläinpassi, johon tarvittavat rokotukset ovat merkitty.
Virallisesta, näyttelyyn kelpaavasta rokotustodistuksesta tulee aina löytyä vähintään:
- Kissan virallinen rekisterinimi
- Mikrosirunumero
- Rekisterinumero
Lisäksi jokaisen rokotusmerkinnän kohdasta tulee ilmetä seuraavat tiedot:
- Rokotteen antopäivä
- Rokotteen nimi ja eränumero
- Eläinlääkärin nimi
- Rokotuksen voimassaolon viimeinen päivä
Näiltä osilta puutteellinen tai puutteellisesti täytetty rokotustodistus ei kelpaa ja voi olla näyttelyyn pääsyn epäämisen syy.
Näyttelykissan rokotukset
Näyttelyyn osallistuvilla kissoilla tulee näyttelysäännön 1.8c mukaan olla voimassa oleva kolmoisrokote, eli yhdistelmärokote kissaruttoa (panleucopenia) ja kissanuhaa (herpes ja calici) vastaan.
Ensimmäisen kerran, yleensä pentuna annettu kolmoisrokotus on voimassa vasta toisen rokotuskerran jälkeen (=perusrokotus).
Rokote tulee antaa vähintään 15 päivää ennen näyttelyä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kissa voidaan rokottaa vielä perjantaina kaksi viikkoa ennen näyttelyä, muttei enää lauantaina. Mikäli kissa osallistuu näyttelyyn vain sunnuntaina, rokote tulee antaa viimeistään lauantaina kaksi viikkoa ennen näyttelyä.
Huomaa eri rokotemerkkien immuniteetin keston!
- Purevax RCP -rokote on voimassa peräti kolme vuotta uusintarokotteesta, eli pentuajan perusrokotuksen jälkeen.
- Sen sijaan Nobivac Tricat Trio -rokotteen immuniteetin kesto on kissaruttoa (panleucopenia) osalta kolme vuotta, mutta kissanuhan (herpes ja calici) osalta vain vuoden. Nobivac Tricat Trio käyttäessä näyttelykissa pitää rokottaa uudestaan vuoden sisällä, vaikka eläinlääkäri olisi merkinnyt virheellisesti rokotteen voimassaoloajan kolmeksi vuodeksi. Eläinlääkärin merkintä voimassaolosta ei saa ylittää rokotevalmistajan ohjeistusta.
Rabies-rokotuksesta
Suomessa näyttelyissä ei vaadita Suomessa rekisteröidyiltä tai rabiesvapaista maista tulevilta kissoilta raivotautirokotusta (rabies).
Mikäli kissalle kuitenkin annetaan rabiesrokotus, se on otettava riittävän ajoissa rokotevalmistajan ilmoittama varoaika huomioiden. Uusintarokotus voidaan ottaa vaikka näyttelyä edeltävänä päivänä, jos edellinen rokotus on ollut voimassa rokotushetkellä. Mikäli edellinen rokotus on mennyt vanhaksi, uusintarokotusta koskee varoaika.
Rabies-rokotteiden varoajat:
- Versiguard Rabies 14–21 vrk
- Rabisin vet 21 vrk
- Purevax Rabies 28 vrk
- Nobivac Rabies 30 vrk
Suomen Kissaliiton Näyttelytoimikunta ja Terveystoimikunta