International Winner -titteli myönnetään vuosittain yhdelle aikuiselle, yhdelle kastraatille ja yhdelle nuorelle kategorioissa 1, 2, 3 ja 4 sekä yhdelle kotikissalle. Aikuisissa, kastraateissa ja nuorissa uroksesta ja naaraasta korkeamman pistemäärän saavuttaneelle kissalle myönnetään IW-titteli.
Saavuttaakseen tittelin
- huomioon otetaan 5 (viisi) kansainvälistä FIFe-näyttelyä Suomen ulkopuolella ja
- pistemäärä tulee olla vähintään 500 pistettä, kotikissoilla 140 pistettä ja
- tulosten tulee olla vähintään kolmesta (3) eri maasta.
Tasatuloksen ollessa kyseessä, ratkaistaan keskinäinen järjestys seuraavalla tuloksella, jota ei ole laskettu mukaan, kunnes sijat ratkeavat.
Titteli voidaan myöntää kaikille Kissaliiton rekisteriin merkityille rotukissoille sekä kotikissoille, joiden omistaja/omistajat ovat Kissaliiton jäsenyhdistyksen jäseniä. Kissoilla on oltava osallistumisoikeus kilpailutulokset saavuttaessaan ja kissan rekisteröinnin (poikkeuksena kotikissat) on oltava valmis Kissaliitossa kyseessä olevan vuoden loppuun mennessä. Tuontikissan osallistumisoikeuden ehdot kts. FIFe:n ja Suomen Kissaliiton näyttelysäännöt § 3.1.

International Winnerit
| Sijoitus | Nimi | Pisteet | Omistaja |
|---|---|---|---|
| Aikuiset | |||
| 1 | International Winner 2025 BW24 CEW25 IW25 SC IT*Giufrans Everest JW DVM DSM (PER n) 650 | 650 | Jaana Jyrkinen |
| 2 | NW23 GIC JCHFI*Rais-Kis Anastasia JW DVM (SBI b) | 630 | Minna Raiski |
| 3 | GIC Hailey da MaKaJa DVM (SBI n) | 610 | Minna Raiski |
| Kastraatit | |||
| 1 | International Winner 2025 BW IW25 SP SC FI*Whispers Oxana (EXO g 03 23 var) | 650 | Johanna Vuoltee ja Tero Tirkkonen |
| 2 | SP Dollicious Just A Kiss (RAG g 03 21) | 630 | Viivi Jokinen |
| Nuoret | |||
| 1 | International Winner 2025 SW25 BSW25 NSW25 IW25 JCH KCH Bambola z Tazu*CZ JW (EXO n 22) | 650 | Jaana Jyrkinen |
| 2 | WW25 JCH KCH EE*Luna Heinroos JW (PER f 02 21 62) | 650 | Mikaela Hakonen |
| Sijoitus | Nimi | Pisteet | Omistaja |
|---|---|---|---|
| Aikuiset | |||
| 1 | International Winner 2025 IW25 GIC JCH PL*Lillycubs KOH-I-NOOR (MCO f 22) | 527 | Sari Laakso-Joki |
| Kastraatit | |||
| 1 | International Winner 2025 WW23 SW22 BW22 NW NW23 NW25 IW25 SP FI*Siriuksen AlfaCurl JW DSM (ACL n 03 22) | 650 | Satu Hämäläinen |
| 2 | SW25 NW24 SP JCH FI*Kirsikan Lukas Lempinen JW DVM (NFO n 09 22) | 650 | Kirsi Ovaskainen |
| 3 | SW22 BW22 BW24 SP SC FI*Tähtitassun Hellä Lempi JW DVM DSM DM (NFO n 09 22) | 570 | Kirsi Ovaskainen |
| Nuoret | |||
| 1 | International Winner 2025 IW25 JCH KCH FI*KingLeo’s Queen’s Gambit JW (MCO d 09 25) | 650 | Riikka Turpeinen |
| 2 | JCH KCH FI*Kirsikan MorrisMax JW (NFO n 03) | 610 | Carita Pulkkinen |
| Sijoitus | Nimi | Pisteet | Omistaja |
|---|---|---|---|
| Aikuiset | |||
| 1 | International Winner 2025 CEW24 BW24 NSW25 IW25 GIC JCH KCH FI*Kharn-Ka Heartland´s Quest JW (SOM n) | 630 | Jaana Heikanen |
| 2 | SC JCH KCH PL*Fryga Laal (SOM o) | 530 | Ulf Jakobsson ja Jaana Heikanen |
| Kastraatit | |||
| 1 | International Winner 2025 WW23 WW25 BW23 MW23 CEW25 SW25 NW25 IW25 SP CH FI*Hebblas Ambermoon JW DSM (SPH f 03) | 650 | Anna Harmonen ja Timo Meriluoto |
| 2 | WW19 BW MW25 NW SP FI*Hebblas Vincent DVM DSM (SPH d 09 32) | 650 | Anna Harmonen ja Timo Meriluoto |
| 3 | SP FI*Lamadegaan Fine By Me DSM (SOM n) | 590 | Ulf Jakobsson |
| Nuoret | |||
| 1 | International Winner 2025 BW25 SW25 IW25 CH JCH KCH FI*Sommelier’s Where Were You Last Night (CRX e 03) | 650 | Johanna Abgottspon |
| 2 | JCH KCH FI*Sommelier’s Draw My Attention (CRX a 03) | 610 | Petra Witick, Johanna Abgottspon |
| 3 | JCH KCH FI*Sommelier’s Flaming Heart (CRX d 03) | 533 | Anna Mari Mäkelä, Johanna Abgottspon |