Kissalla rasvainen tai takkuinen turkki altistaa ihosairauksille. Pitkäkarvaiset ja puolipitkäkarvaiset kissat kammataan ja pestään kunkin rodun tarpeiden ja kasvattajan antamien ohjeiden mukaan. Myös lyhytkarvaisten kissojen turkkia on hoidettava. Kun irtoava karva kammataan säännöllisesti pois, ei kissa joudu nielemään irtokarvoja nuollessaan itseään ja “karvapallo-oksennusten” määrä vähenee. Lyhytturkkisten kissojen turkkia voi kamman sijasta käsitellä esimerkiksi kumisukaa tai säämiskää apuna käyttäen. Turkinhoito on samalla seurustelua kissan kanssa ja sen yhteydessä voi tarkastaa, että kissan iho näyttää terveeltä. Talviaikaan joillakin kissoilla on taipumusta hilseillä ja turkki tuntuu kuivalta ja elottomalta. Vitamiinien ja rasvahappojen lisääminen ruokavalioon yleensä auttaa.

Varsinkin leikkaamattomilla uroksilla yleinen vaiva on ns. rasvahäntä, jossa erityisesti hännän tyvessä iho rasvoittuu voimakkaasti ja saattaa jopa tulehtua. Rasvahäntää kannattaa hoitaa ja ehkäistä aikaisessa vaiheessa, sillä tulehtunut iho vaatii eläinlääkärin hoitoa ja erityisvalmisteita. Hännän rasvoittumista voi ennaltaehkäistä säännöllisellä hännän pesulla. Sopivan pesuaineen valinta on rotu- ja kissakohtaista. Myös erilaisia kuivaavia pulvereita käytetään, koska joidenkin kissojen turkki ja iho eivät pidä liian tiheistä pesuista ja se voi jopa lisätä rasvan erittymistä.

Kissan kynnenkärjet lyhennetään ajoittain kissoille erityisesti suunnitelluilla kynsileikkureilla. Kissalla tulee olla oma raapimapuu tai muu sopiva paikka, jota se saa raapia.

On hyvä totuttaa kissa pienestä asti siihen, että sen suuta tutkitaan ja hampaita hoidetaan. Kissalla kuuluu olla tasapurenta. Purentavirheitä ovat ylä-, ala- ja vinopurenta sekä vinosti asettuneet tai puuttuvat hampaat. Kissa vaihtaa pysyvät hampaat n. 4 – 6 kuukauden ikäisenä. Kulmahampaiden vaihtuessa on hyvä seurata maitohampaiden irtoamista pysyvien hampaiden tieltä. On kuitenkin tavallista, että kissalla on hampaiden vaihtuessa jonkin aikaa kaksinkertaiset kulmahampaat.

Hammaskiveä voi kehittyä jo nuorellekin kissalle. Se näkyy ruskeana tai kellertävän vihreänä muodostumana hampaiden pinnassa.

Hammaskiveen voi liittyä pahanhajuinen hengitys ja ikenet saattavat olla tulehtuneet. Eläinlääkäri poistaa hammaskiven nukutuksessa, mutta sen muodostumista voi jonkin verran ehkäistä ennalta kotona hampaita harjaamalla.

Hampaiden syöpymät ovat kissoilla yleisiä ja kivuliaita, joten säännöllinen hammastarkastus hammasröntgenillä on tarpeen myös niillä kissoilla, joilla ei ole hammaskiveä tai ientulehduksen oireita. Erityisesti jos kissan käytös on muuttunut.

Erityisesti lyhytkuonoisilla roduilla voi esiintyä ajoittain silmävuotoa. Silmät puhdistetaan tarvittaessa pyyhkimällä silmäkulmaa ja tahriintunutta silmänalustaa esim. lämpimään veteen kostutetulla vanutupolla tai talouspaperin palasella. Lemmikkieläinkaupoissa on erityisiä koirille ja kissoille tarkoitettuja silmänpuhdistusnesteitä. Kissan korvat tarkastetaan viikoittain ja poistetaan varovasti ulkokorvaan mahdollisesti kerääntynyt vaikku.

Silmäongelmista yleisin on silmän sidekalvon tulehdus. Tulehtunut silmä on vetistävä, silmäluomet ovat turvonneet ja punaiset ja kissa pitää silmää usein puoliksi suljettuna. Silmästä saattaa myös erittyä paksuhkoa rähmää. Silmätulehdus vaatii aina eläinlääkärin apua.

Korvatulehdusten yleinen aiheuttaja on mikroskooppisen pieni korvapunkki, joka aiheuttaa voimakkaan kutinan korvassa. Korvapunkin läsnäoloa on syytä epäillä, jos kissan korvassa on runsaasti kuivaa, kahvinpurumaista eritettä ja kissa raapii usein korviaan. Eläinlääkärin mikroskooppi varmistaa punkin olemassaolon ja apteekista löytyy apu vaivaan.

Kissan psyykkisen ja fyysisen terveyden kannalta on suotavaa, että kissa saa tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä ympäristöstään. Sopivin apuvälinein (esim. raapimapuu, hiirilelut, pallot) varmistetaan kissalle mahdollisuus itse huolehtia liikunnastaan asunnossa tai valvotuissa olosuhteissa ulkona. Valveutunut kissanomistaja ei anna kissansa olla tekemisissä vapaasti ulkona liikkuvien kissojen kanssa.

Ympäristön hygieniaan on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että hiekkalaatikot ja ruokintapaikka tulee pitää puhtaana. Erityishuomiota kissalan hygieniaan on syytä kiinnittää tautitapausten aikana, jotta tautien leviäminen saadaan rajattua. Näissä tapauksissa kannattaa toimenpiteiden suunnittelussa käyttää apuna eläinlääkäriä.

Desinfektioaineita käytettäessä on aiheellista tutustua huolella valmistajan ohjeisiin, ja varmistua siitä että aine todella puree kissan taudinaiheuttajiin.

Kissan ruokakupit ja vesikupit kannattaa valita ja sijoittaa huolella, jotta ruokailu ja juominen sujuvat kissalle mahdollisimman miellyttävästi. On hyvä pitää ruoka- ja vesikupit erillään toisistaan, sillä monet kissat juovat mieluummin, kun vesi ei ole aivan ruoan vieressä. Tämä noudattaa kissan luonnollista vaistoa välttää saastunutta vettä. Kupin materiaaliksi kannattaa valita ruostumatonta terästä, lasia tai keramiikkaa, sillä muovikupit voivat kerätä bakteereja ja aiheuttaa iho-ongelmia, kuten leuan alueen aknea. Myös kupin muoto on tärkeä: leveä ja matala kuppi estää kissan viiksiä osumasta reunoihin, mikä tekee ruokailusta mukavampaa ja ehkäisee niin sanottua viiksistressiä.

Juomisen edistämiseksi on hyvä tarjota kissalle useita vesipisteitä eri puolilla kotia, etenkin jos taloudessa on useampi kissa. Näin vesi on helposti saatavilla ja kissa juo todennäköisemmin riittävästi.

Kissalla on oltava tarpeiden tekoa varten hiekkalaatikko. Kissa on siisti eläin, joka ei halua asioida likaisessa ja haisevassa laatikossa. Siksi laatikko on siivottava vähintään kerran päivässä. Kissanhiekkoja ja muita kuivikkeita on monenlaisia ja kokeilemalla löytyy jokaiselle sopiva. Kissan kasvattajalta kannattaa kysyä, minkälaiseen astiaan ja hiekkaan kissa on tottunut. Mikäli kissa tekee tarpeensa väärään paikkaan, syy tulee selvittää nopeasti. Syynä voi olla sairaus, vääränlainen laatikko/kuivike tai esimerkiksi kissojen väliset sosiaaliset ongelmat.

Eläinlääkärintarkastuksen tavoitteena on estää, ettei näyttelyyn tuotaisi kissoja, jotka muodostavat tarttuvan taudin uhan muille kissoille. Lisäksi tarkastuksessa varmistetaan, että kissa on riittävän hyväkuntoinen, terve, hyvin hoidettu, ei imetä, ei ole tiineenä, ja on asianmukaisesti rokotettu välttyäkseen saamasta toisilta kissoilta mahdollisesti piilevänä esiintyvää infektiota.

Eläinlääkärintarkastus on hyvin lyhyt kliininen tutkimus, jossa tarkan diagnoosin saaminen on mahdottomuus. Tavoitteena onkin tietyt kriittiset pisteet tarkastamalla varmistua, ettei häiriötilasta kertovia oireita esiinny. Näyttelyissä käyminen on kallista, joten on näytteilleasettajan edun mukaista tuoda näyttelyyn vain ehdottoman hyvin hoidettuja, oireettomia kissoja jotta ei levitetä tauteja muihin kissoihin. Mikäli kissalla on oireita, joiden aiheuttajaksi voidaan epäillä tarttuvaa tautia, kissa ei pääse osallistumaan näyttelyyn.

Mikäli eläinlääkäri havaitsee näyttelyn aikana kissalla jonkin sairauden oireita, on ko. kissa ja kaikki samaan perheeseen kuuluvat kissat vietävä välittömästi pois näyttelypaikalta.
Näytteilleasettajan on syytä varmistua siitä, että näyttelyhäkki on ennen verhojen ripustamista desinfioitu. Jos järjestävä yhdistys ei sitä ole tehnyt, kannattaa näytteilleasettajan itse desinfioida häkki.

Näytteilleasettajan ei tule käsitellä vieraita kissoja tai antaa toisten ihmisten käsitellä omia kissojaan ilman, että kädet desinfioidaan kissojen välillä.